Tällä kertaa pohdintaa synnytti islantilaisen Crossfit urheilijan Katrin Davidsdottirin Instagram postaus.
Katrin lähti suurin odotuksin ja kahden edellisen vuoden voittajana 2017 CF Games kilpailuun, tuloksena ollut viides sija oli suuri pettymys yhdelle ennakkosuosikeista.
Instagramissa Katrin kirjoittaa:
Urheilun saralta löytyy jos jonkinlaista ’asiantuntijaa’ vahvoine mielipiteineen. Keskustella toki pitää, sana on vapaa ja monenlaista mölinää mahtuu ilmaan. Tilanne kuitenkin muuttuu, kun painonnoston hyödyttömyydestä ryhdytään esittämään akateemisia mielipiteitä, kuten vaikka tässä Lihastohtori Juha Hulmin blogissa todetaan:
”Vaikka painonnostoharjoittelulla voidaan saavuttaa selviä hyötyjä, sitä ei silti ole perusteltua sisällyttää joka urheilijan harjoitusohjelmaan. Ensinnäkin riittävän taitotason saavuttaminen vie pitkän aikaa ennen kuin varsinaista ominaisuusharjoittelua pystytään tekemään.”
Debatti eri harjoitusmuotojen hyödyllisyydestä tai hyödyttömyydestä on yhtä vanhaa kuin urheilu itse. On toki itsestään selvää, että harjoitteluun on rajattu aika käytettävissä ja jos oma laji ei ole painonnosto, ei se automaattisesti sovellu kaikkien harjoitusohjelmaan.
Tuossa edellä Hulmin blogissa nostettiinkin jo esiin yleisin peruste hylätä painonnostoharjoittelu:
Nostoja joutuu opettelemaan ja kestää aikaa ennen kuin taitotaso on riittävä tehokkaaseen harjoitteluun, siis riittävästi rautaa tangossa.
Tämä pitää 100% paikkansa. Aivan vastaavalla logiikalla voidaan kyseenalaistaa myös vaikka telinevoimistelu, trampoliinihyppely, useimmat yleisurheilulajit, kamppailulajit, uinti jne. Aika monessa lajissa riittävä taitotaso tarvitaan tehokkaaseen harjoitteluun. On kestämätön peruste vaatia jonkin oheisharjoittelun poistamista vain siksi, että se vaatii taitoa.
Urheilijahaastatteluissamme on vuorossa yleisurheilija Kalle Nuuttila. Kallella on monipuolinen urheilutausta ja lajiksi on tullut lopulta kymmenottelu.
Kerro itsestäsi ja urheilutaustastasi?
Olen 28-vuotias tuottaja ja kirja-alan sekatyömies. Oma urheilutaustani on tyypillinen pienen paikkakunnan tarina. Kun ikäluokat olivat liian pieniä pallopelien totisempaan harrastamiseen, lajivalikoima koostui lähinnä erilaisista yksilölajeista: hiihdosta, maastojuoksusta, suunnistuksesta ja yleisurheilusta. Kestävyyslajeille ominaisempi monotoninen puurtaminen ei ole allekirjoittaneeseen koskaan oikein iskenyt, ja yleisurheilun teknisempi orientaatio tuntui jo aikanaan luontevalta. Yleisurheilun parissa viihdyin yläasteelle asti, jolloin maltillisempaa vauhtia kasvaneen pojanrääpäleen mielenkiinto lopahti varhaiskypsiä korstoja vastaan kilpaillessa. Tässä kohtaa yleisurheilu jäi sivuun ja viikon juoksukilometrit tulivat lähinnä erilaisten pallojen perässä ravatessa aina tuonne 22 ikävuoteen saakka.
Iso osa omaa urheilemista on ollut iänikuinen kilpaileminen pikkuveljeni kanssa. Jatka lukemista Urheilijahaastattelu Kalle Nuuttila, yleisurheilu
Punttipossujen päävalmentaja kävi puhumassa aiheesta “painonnoston hyödyt urheilussa” Helsinki Roosters -joukkueelle, joka on Suomen menestynein amerikkalaisen jalkapallon erikoisseura.
Tällä kertaa pohdin Rion Olympialaisten jälkitunnelmissa hiukan huippu-urheilua ja sen ominaisuuksia.
Nyrkkeilyvalmentaja Pekka Mäki totesi HS haastattelussa 4.9.2016 ”asiantuntijan on helppo sanoa miten urheilijan pitäisi toimia. Heitä löytyy katsomoistakin runsaasti”. Mäen mukaan ”osaajat erottuvat asiantuntijoista siinä, että he pystyvät opettamaan urheilijan toimimaan halutulla tavalla”. Osaajia Mäki sanoo olevan valmennuksen parissa niukasti. Eräs ’asiantuntija’ tässä taannoin kisahallilla kertoi minulle aivan tosissaan miten hän ymmärtää painonnostosta todella paljon, koska on katsellut niin paljon nostovideoita YouTubesta. Eräs toinen puolestaan valmensi kisahallissa nuorille urheilijoille painonnostotekniikkaa ilman minkäänlaista, edes alkeellista käsitystä nostamisesta. Valitettavan usein näkee näitä valmentajaneropatteja opettavan juuri junioreita. Nettilegenda Klokov totesi minulle kurssillaan ettei tekniikallani ole enää väliä kun olen jo niin vanha. Oltiin maksettu herran seminaarista kuusisataa euroa. No eipä ollut kummoinen seminaari muutenkaan, tietoa herralla oli kyllä valtavasti, muttei edes alkeellista kykyä tai tahtoa valmennukseen, Klonkku oli vain keräämässä rahat pois tyhmiltä.
Tällä kertaa artikkelissa käsitellään kamppailu-urheilua ja syyllistyn samalla vähän historian muisteloihin. Tällä kertaa rönsyilen aiheesta todella vapaasti ja käyn samalla läpi omaa historiaani kamppailu-urheilun parissa, mutta ehkä se sallittaneen tämän kerran.
Oma taustani kamppailu-urheilussa alkoi alkuvuodesta 1986, kun silloinen Mäntän Karate Klubi järjesti Full Contact- karaten peruskurssin Keuruulla Keski-Suomessa. Vajaa kymmenkunta vuotta myöhemmin lajia alettiin kutsua nimellä kickboxing. Lajitekniikasta ei kukaan ymmärtänyt tuon taivaallista, treenit oli lähinnä kyykkyhyppyjä jumppasalin päästä päähän höystettynä etunojapunnerruksilla ja linkkuveitsillä. Kurssi loppui kolmen kuukauden kuluttua, eikä järjestäneellä seuralla ollut mitään ajatustakaan jatkaa toimintaa, kunhan vain kävivät keräämässä rahat peruskurssista ja häipyivät. Niinpä saman vuoden syyskuussa menin juuri Perusta Jyväskylään ilmestyneen, aikanaan paljonkin kohua herättäneen Cecar Mayerin Shotokan Karate- kurssille. Matkaa harjoituksiin oli silloin 80km yhteen suuntaan ja koulutehtävät tuli hoidettua autossa treenien alkua odotellessa. Jos oli harjoittelu päätöntä fularissa, niin traditionaalinen karate veti kyllä ehdottomasti älyttömyyden pohjat. Spiritin kasvattamisella kun pystyi perustelemaan käytännössä aivan mitä tahansa, esimerkiksi juokseminen paljain jaloin lumihangessa tai rystysten kovettaminen hakkaamalla lankun kappaletta niin kauan että ne alkoivat rustottua. Onneksi olin jo ehtinyt näkemään edes vähän monipuolisempaa kuntojumppaa, koska nyt voimaharjoittelu oli enää etunojapunnerruksia, linkkareita ja Shotokan tyylisuunnan mukaisia todella matalia karate asentoja. Olin muuten todella hyvä punnertaja tuohon aikaan. Vuonna 1987 olin jo vetämässä lajin harjoituksia Jyväskylässä ja Jämsässä ja kiertelin Sensein kanssa pitämässä lajinäytöksiä pitkin keskistä Suomea.
Tällä kertaa pohdin personal trainerin, valmentajan ja treenikaverin eroja. Joku PT saattaa ottaa tästä kirjoituksesta hernettä sieraimiin, mutta kärjistän rooleja tarkoituksella jotta erot tulisi selkeämmin esille. PT voi toki olla pätevä toimimaan valmentajana tai valmentaja voi hyvin heittäytyä välillä PT:n rooliin, mutta yhtä kaikki, näillä on selkeä ja vissi ero.
Jatka lukemista Personal Trainer, valmentaja vai treenikaveri?
Tällä kertaa urheilijahaastattelu on toteutettu Helsingin Miekkailijoita edustavasta Alexander Lahtisesta. Lahtinen on menestynyt kalpamiekkailija, jonka saavutuksiin kuuluu muun muassa junioreiden MM-kisoista pronssi vuodelta 2011, 3 henkilökohtaista SM-voittoa sekä GP-kisoissa 13. sija.
Painonnoston hyödyt Alexander oli nähnyt konkreettisesti maajoukkuetoveriltaan, jonka krooniset selkävaivat katosivat pn-harjoittelun myötä. Omatoimisen opettelun Alexander aloitti samoin kuten monet: katsomalla youtube-videoita. Alex halusi kuitenkin oppia nostamaan oikein ja saada kunnon opetusta, Kisahallin seinällä oleva ilmotus herätti kiinnostuksen. Jatka lukemista Urheilijahaastattelu: Miekkailija Alexander Lahtinen
Itse sain ensimmäisen konkreettisen kosketuksen psyykkisen valmennuksen ihmeelliseen maailmaan muutama vuosikymmen sitten yhdeksänkymmentäluvun puolivälin paikkeilla. Valmensin potkunyrkkeilijöitä ja seuraamme tuli mukaan uusi harrastaja, kaveri oli jo valmiiksi menestynyt toisen kamppailulajin parissa ja halusi nyt kokeilla jotain uutta. Kaverilla oli huippuominaisuudet: nopeus, kimmoisuus, vartalon hallinta, liikuvuus, jne. mutta epäilin vahvasti tämän uuden kaverin mahdollisuuksia menestyä. Hän ei ollut karski taistelijatyyppi millaiseksi silloin kuvittelin menestyvän täyskontaktiottelijan, vaan ennemmin arka ja jopa vähän pelokas ja tulihan siellä muutaman kerran kyynelkin silmäkulmaan treeneissä, kun tämä kaveri yritti päästä uuteen lajiin sisään. En silloin pystynyt näkemään kaverin psyykkisten ominaisuuksien taakse, eli siihen miten hänen kamppailutuilanteen pelko tosiasiassa oli moottori. Hän oli fyysisesti huippulahjakas ja käänsi pelkonsa työntekoon, hän treenasi heikkouksiaan niin kauan kunnes oli teknisesti parempi kuin muut, niin kauan kunnes oli fyysisesti kestävämpi kuin muut, niin kauan kunnes hänen tosiassa huippuhyvät fyysiset ominaisuudet pääsivät tässä lajissa esiin. Tästä alkujaan arasta ja pelokkaasta kaverista tuli potkunyrkkeilyn euroopan mestari. Teatterijohtaja Asko Sarkola kertoi eräässä pitämässään luentotilaisuudessa muutamaa vuotta myöhemmin miten hyvä näyttelijä tulee sellaisesta henkilöstä jolle esiintyminen on ongelma, melkein vamma, niin että se jaksaa kiehtoa ja vetää tätä henkilöä loputtomasti puoleensa, tunnistin heti oman kokemukseni valmentajana muutamaa vuotta aiemmin. Jatka lukemista Kun rauta painaa tonneja, pohdintaa psyykkisestä valmennuksesta
Tällä kertaa pohdin artikkelissa ikääntymisen vaikutusta voimaharjoitteluun. Olen itse 43v ja koko ikäni harrastanut aktiivisesti eri lajeja, treenaan edelleen aktiivisesti ja haluan kehittyä niissä asioissa mitä teen. Kaltaisiani jo pikkuhiljaa ikääntyviä harrastajia on valtaisa joukko mistä kertoo jo painonnoston Masters kisojen valtaisa suosio. Ikä alkaa vaikuttaa harjoitteluun eri muodoissaan jo kolmekymmpisestä saakka, miehillä lihasmassa- sekä voimatasot alkavat laskea ilman harjoittelua jo 25 vuotiaasta ja naisilla käytännössä jo esimurrosiästä saakka. Keskityn tässä artikkelissa eri ikävaiheiden välillä 30 – 60 erityisvaatimuksiin voimaharjoittelussa huomioiden ennen muuta sellaiset henkilöt jotka ovat olleet aktiivisia liikunnan harrastajia jo aiemmin. Jos elämäntavoissa on takana luja putki rilluvuosien, kuten Frederik aikoinaan lauloi tai jos hiiren kliksuttelu on ollut viikon liikunta-annos jo vuosia, on virheiden korjaaminen myöhemmin todella vaikeaa. Liikunnasta on aina hyötyä, mutta jos vasta viisikymppisenä herää muistelemaan miten kivaa oli nuoruudessa kirmata eri lajeissa, on todennäköistä että vaikeammat ja vaativammat lajit joutuu unohtamaan. Toisenlaisilla elämänvalinnoilla sensijaan on hyvin kauaskantoisia vaikutuksia.
Punttipossut 