Tällä kertaa pohdintaa synnytti islantilaisen Crossfit urheilijan Katrin Davidsdottirin Instagram postaus.

Katrin lähti suurin odotuksin ja kahden edellisen vuoden voittajana 2017 CF Games kilpailuun, tuloksena ollut viides sija oli suuri pettymys yhdelle ennakkosuosikeista.

Instagramissa Katrin kirjoittaa:

The last moment I want to share of 2017 .. the moment my heart broke.

I talk a lot about giving full effort. Working as hard as I can & as long as I have no regrets I will be happy with the outcome. I still believe in that & I know that I can not control an outcome.

But I want to win.

It is a long season & a tough week. I know how it feels to hear my name called at the end of it all. This year, I never gave up. I fought to the very end. But this was the moment someone else’s name was called and my heart just sunk.

We really did work so hard this year & I can walk away with no regrets but it took me some time to come to terms with the fact that I wasn’t happy with how the Games played out this year.

I have so much respect for my competitors – those girls really are so incredible on AND off the competition floor & we all need each other to get BETTER they push me from afar. They motivate me!

This moment showed me how much I wanted this & how hard I am willing to work for it. Oh my goshhhhh I am so excited for this year.

I found my FIRE

Nyt korostan että en tunne tätä urheilijaa, enkä ole kohdistamassa tätä pohdintaa hänelle, pohdin vain yleisesti voittamisen ja häviämisen psykologiaa tämän kirjoituksen ja Ylen Urheilu-Suomi sarjan pohjalta.

1. Pettymys

Voittaja rakastaa kilpailemista ja pääsee parhaimmilleen juuri kaikkein tiukimmissa paikoissa. Vastaavasti voittaja myös vihaa häviämistä, valitettavasti harva on kuitenkaan oman lajinsa Matti Nykänen niin että mitali on melkein aina taskussa, kunhan vain edes pääsee kisapaikalle saakka. Voittajia yhdistää useimmiten kyky ja halu keskittyä onnistumisiin ja voittamisen hetkiin, siihen tunteeseen jota voittajan flow:ksi kutsutaan. Kilpailun ollessa tiukimmillaan voittaja ei hetkeäkään epäile itseään, epäonnistumisen mahdollisuutta ei ole, jokaisella solulla voittaja tuntee onnistuvansa ja nauttii jokaisesta hetkestä.

Voittajia yhdistää kyky niellä tappion karvas kalkki nopeasti, siihen ei jäädä vellomaan. Joillain urheilijoilla kuitenkin epäonnistumisen ja pettymyksen muisto jää helposti pyörimään mieleen ja vaikuttaa tuleviin suorituksiin.

Ylen Urheilu-Suomi sarjassa tästä tuli hyvä esimerkki, kun huippukunnossa ollut keihäänheittäjä Tero Järvenpää kuvasi miten aivan mitättömän pieni epävarmuus hiipi mieleen juuri ratkaisevalla hetkellä Pekingin finaalissa ja sotki luottamuksen omaan tekemiseen. Voittajan flow oli sillä hetkellä menetetty, kun urheilija alkoi epäillä omia kykyjään. Kokonaan toisenlaisen lopun sai puolestaan Tapio Korjuksen Olympiafinaali. Korjus onnistui hyvin heti ensimmäisellä heitolla, mikä vahvisti jalkavaivoista kärsineen urheilijan itseluottamusta. Puudutuspiikin voimalla Korjus voitti viimeisellä heitollaan Olympiakultaa.

Huippu-urheijalle huippukunto ja tilaisuus menestymiseen ovat usein ainutlaatuisia, vaín kerran uralle eteen tulevia hetkiä. Paineet ovat valtavat ja ratkaisevan tärkeää on urheilijan täysin järkähtämätön itseluottamus, voittaja on mukana kilpailemassa vain voitosta, eikä hetkeäkään epäile sen lipsahtamista kenellekkään muulle.

Pettymyksen loputon jopa kuukausien pyörittely mielessä vaikuttaa urheilijaan. Pahimmillaan ollaan jopa lähellä masennusta, missä kaikki elämässä alkaa tuntua turhalta. Tällaisten tunteiden jälkeen ei ole helppoa saavuttaa uudelleen loputonta uskoa ja luottamusta omaan tekemiseen, ei varsinkaan niin vahvaa jota kaikkein tiukimmissa paikoissa vaaditaan.

Nyrkkeilyssä sanotaan, että tyrmätyksi tulemisen jälkeen paluu omalle aikaisemmalle tasolle on psyykkisesti äärimmäisen raskas suoritus, samaa itseluottamusta ja voittamattomuuden tunnetta on lähes mahdoton saavuttaa.

2. Katkeruuden voimalla

Jos urheilu on kaikki kaikessa ja urheilijalla todella suuret odotukset itsensä suhteen, voi urheilija kokea pettymyksen lähes koko maailman romahduttavana asiana. Omien odotusten pettäminen on lähes traumaattinen kokemus, joka herättää urheilijassa pelkoa ja katkeruutta.

Muu urheilun ulkopuollinen elämä sekä läheiset ja ystävät, tasapainottaa tilannetta niin että pettymys tai urheilu ei pyöri kaiken aikaa mielessä. Urheilija kokee saavansa arvosta ja merkitystä muutekin kuin vain urheilun kautta, ajatukset saa muualle ja pettymyksen sijaan pystyy jälleen keskittymään onnistumisiin. Vanha kysymys siitä onko lasi puoliksi tyhjä vai täysi kuvaa hyvin tilannetta, katkeruuden voimalla harvoin noustaan missään lajissa podiumille.

3. Epätoivon vimmalla

Maailma on täynnä esimerkkejä urheilijoista, jotka ovat kuvitelleet tekevänsä kaiken oikein paahtaessaan epätoivon vimmalla lähes raivon kiilto silmissään. Epätoivon vimmalla pääsee useammin leikkauspöydälle kuin podiumille.

Kaikki tai ei mitään on väärä ja yliarvostettu asenne, joka sopii enemmän venäläiseen rulettiin kuin urheiluun. Itse ihmettelin jälleen Ylen Urheilu-Suomi sarjassa aitajuoksija Arto Bryggaren kertomaa siitä miten hän ei aamulla pystynyt edes kävelemään ennen harjoituksia. Tulikohan siinä mieleen, että lopullinen loukkaantuminen ja uran loppu ei todellakaan voinut olla enää kaukana? Voi toki väittää että se brutaali asenne harjoitteluun mikä johti tähän pisteeseen vaadittiinkin pääsyyn tälle tasolle ja menestymiseen. Yhtä hyvin voi myös pohtia että tämä asenne johti siihen ettei urheilija koskaan päässyt edes terveenä kilpailemaan huipputasolla. Tahto ja epätoivo ajaa polttamaan kynttilää molemmista päistä.

4. Läpi harmaan kiven

Urheiluun kuuluu poikkeukselliset yksilöt ja jopa äärilaitoja pitkin meneminen. Urheilussa ei kuitenkaan menestymistä tehdä väkisin puurtamalla, voittaja on useimmin se joka on osannut tehdä oikeita asioita, oikeaan aikaan ja oikessa paikassa.

Yksi menestymisen resepti on kyky katkaista väärät asiat ajoissa ja rohkeus löytää jatkuvasti uusia toimivia tapoja. Useimmilta menestyjiltä löytyykin aivan poikkeuksellisia metodeja, joita muut myöhemmin yrittävät kopioida ymmärtämättä että pitäisi löytää aivan omat uniikit ratkaisut. Tuloslistan huonommilta paikoilta löytyvät ne jotka ovat vain sitkeästi toistaneet vanhaa, missään lajissa ei voittaja ole se joka on puurtanut eniten.

5. Light my Fire

Katrin lopettaa postauksen sanomalla löytäneensä oman liekkinsä. Urheilussa tämä tarkoittaa rakkautta ja intohimoa jota ruokkii usko omiin kykyihin ja aito onnistumisen ilo. Laihduttamisesta ei turhaan sanota, että pitää keskittyä positiivisiin onnistumisiin, eikä tuijottaa itseään katkerana peilistä. Niin se on urheilussakin, siinä on iso ero polttaako se liekki sormia ja pakottaa tekemään vai antaako se valoa ja luottamusta.

6. Mitallit jaetaan vasta kisapaikalla

Kilpaurheilussa menestymistä ei rakenneta harjoitussalilla. Käytännössä viidellä parhaalla on fyysiset ja taidolliset erot niin pieniä, että mitalijärjestys voisi olla mitenpäin tahansa. Sijoitukset ratkaistaan psyykkisillä ominaisuuksilla ja kyvyllä saada paras vire päälle juuri kaikkein ratkaisevimmalla hetkellä.

Sanotaan että onni suosii rohkeaa, se joka pystyy kaikkein parhaiten luottamaan itseensä, pystyy heittäytymään kamppailuun mukaan pienellä riskilläkin ja antaa vain mennä täysillä. Joka tähän parhaiten pystyy, kävelee yleensä mitali kaulassa pois kisapaikalta.