Tällä kertaa pohdin personal trainerin, valmentajan ja treenikaverin eroja. Joku PT saattaa ottaa tästä kirjoituksesta hernettä sieraimiin, mutta kärjistän rooleja tarkoituksella jotta erot tulisi selkeämmin esille. PT voi toki olla pätevä toimimaan valmentajana tai valmentaja voi hyvin heittäytyä välillä PT:n rooliin, mutta yhtä kaikki, näillä on selkeä ja vissi ero.

Aloitetaan PT:stä, kyseessä on siis yksityishenkilön maksama liikuntapalvelu, mutta mistä tässä on oikeasti kyse, mistä asiakas siis loppujen lopuksi maksaa? Väitän että PT palveluita ostetaan ennen kaikkea oman motivaation vahvistamiseen, ts. vieressä on joku joka positiivisesti ja innostuneesti kannustaa joka hetki vaikkei itseä huvittaisi treeni tasan pätkän vertaa. Toisaalta PT tarjoilee myös sopivasti tietoa treenistä ja ravinnosta niin että kiireisempikin saa asiat helppona valmiina pakettina. PT on ennen muuta asiakkaan omien tunteiden tulkki, maksetaan siitä että vieressä on joku joka kehuu ja kannustaa vaikka tekeminen näyttäisi miten surkealta tahansa ja joku jolle purnata ettei enää varmasti jaksa yhtään toistoa vaikkei vielä ole edes hiki. Kannustaminen, patistaminen ja kehuminen auttaa heikompiluontoistakin liikkeelle mikä on tämän palvelun tarkoituskin. PT:n kanssa voi kätevästi jakaa liikuntahetkeen liittyviä tuntemuksia, eli joku joka jaksaa loputtomasti kuunnella valituksia ja selityksiä.

PT:n tarkoituksena on siis tuottaa asiakkaalleen positiivisia elämyksiä ja välttää liikoja haasteita. Timo Haikarainen, TH-Valmennus, painotti omassa PT:eille suunnatussa ’Optimoi Voimantuotto’ seminaarissaan syksyllä 2015 miten asiakkaan kanssa on syytä varoa liian vaativia liikkeitä ja miten mm. painonnostoliikkeitä kannattaa välttää ja käyttää ennemmin laitteita että saa asiakkaalle helposti ja turvallisesti positiivisen onnistumisen fiiliksen, tunteen että onpas tullut tehtyä jotain. En kyllä oikein osaa yhdistää tätä tavoitetta optimaaliseen voimaharjoitteluun kuten seminaari oli otsikoitu, mutta taisinkin olla siellä seminaarissa ainoa urheiluvalmentaja. Tuodessani esille painonnostoharjoittelun yleiskehittäviä vaikutuksia, alkoi seminaariväestä kuulua paheksuvaa mölinää, ei mitään niin vaikeaa ja ehkä jopa vaarallista kuin painonnosto voi edes ajatella, mitä siitä nyt tulisikaan jos liikkeitä joutuisi ensin jopa vähän opettelemaan. Asia konkretisoitui kun Timo demosi hauiskääntöä yhdellä kädellä ja samaan aikaan toisen käden puristamista nyrkkiin, tämä oli siis PT ohjauksen vaatimustaso. Asiakkaan saama elämys ja tuntemus on tärkeintä, ei kehitys tai harjoittelun vaikutus. PT ei koskaan sano asiakkaalleen ettei tämä tule saavuttamaan tavoitteitaan nykyisen laatuisella ja/tai tehoisella harjoittelulla, tavoite on saavutettu aina kun asiakas on tyytyväinen tapaamisen lopussa ja maksaa laskunsa. Ymmärrän toki erittäin hyvin että tarvitaan matalan kynnyksen liikuntapalveluja ja ettei kaikilla ole edellytyksiä urheiluharjoitteluun. PT palvelut on kuitenkin melko tuoreena tulokkaana jo alkaneet muokata yleistä käsitystä siitä mitä ja millaista on valmennus.

Olen itse törmännyt konkreettisesti PT olettamaan, eli siihen ettei PT:n ja valmentajan erilaiset roolit ole tiedossa, kun eräs nostokurssille tullut fyysisesti sinänsä ihan lahjakas nainen ei saanut tankojumppaa suoritettua. PT olisi heti helpottanut vaatimustasoa ja keksinyt tilalle jotain helpompaa ja kivempaa, kun itse vaadin suorituksen loppuunsaattamista ja liikkeen opettelua myös omalla ajalla harjoitellen. Lopullinen päätös painonnoston lopettamiselle oli se, kun sanoin tälle harrastajalle, että tankojumpan perusteiden on pakko sujua ja niitä on harjoiteltava myös omalla ajalla, jos mielii oppia nostamaan ja päästä vielä oikein rautojen kanssa tapahtuvaan nostamiseen. Nainen pettyi ja lopetti harrastuksen saman tien. Syy ei ollut sen enempää hänen kuin allekirjoittaneenkaan, hän ollut tottunut liikuntapalveluita kuluttaessaan tilanteeseen, jossa hänelle olisi asetettu vaatimuksia ja vastuuta. Hän yksinkertaisesti odotti saavansa PT palvelua missä asiakkaalle varmistetaan aina positiivinen kokemus vaikka sitten rimaa laskemalla. Tämä nainen ei suinkaan ole ollut ainoa esimerkki, painonnostopuolellakin on tullut vastaan henkilö jonka mielestä valmentajan tehtävä on olla oma henkilökohtainen tsemppari ja tukihenkilö treeneissä, harjoittelun tämä henkilö halusi toteuttaa omalla tavallaan eikä hän halunnut noudattaa ohjeita. Valmennussuhde ei tässäkään tapauksessa ollut pitkäikäinen.

Tiivistäen voisi sanoa, että PT palveluissa pyritään usein ulkonäköön liittyviin tavoitteisiin pysymällä visusti asiakkaan mukavuusalueella. PT:n kanssa tehtävä harjoittelu voi koostua joukosta löyhästi tai ei lainkaan toisiinsa liittyvistä kokonaisuuksista. Kehitys tai jokin taidon oppiminen tai parantaminen ei ole painopisteenä. ’Valmennussuhde’ on myös hyvin kevyt, PT:tä vaihdetaan helposti ja etsitään sopivan miellyttävää PT suhdetta, ei sellaista mikä toisi tehokkaimmin tuloksia. Tavoitteista jäämistä ei koeta epäonnistumiseksi, koska rimaa usein madalletaan sopivasti ettei tule pettymyksiä. Asiakas on ulkoistanut osan omasta motivaatiostaan PT:n vastuulle ja odottaa että tämä osallistuu aktiivisesti harjoitukseen ja toimii samalla henkisenä tukihenkilönä. Aika usein PT:llä pyritäänkin ratkaisemaan juuri omaan motivaatioon liittyviä ongelmia.

Valmentajan kanssa urheilija hakee tuloksia ja hänellä on jo kovia odotuksia kehityksestä, ei riitä että menee kivasti tai vähän sinnepäin, valmennussuhteessa vain kehitys ratkaisee. Valmentaja on se henkilö jonka tehtävänä on ohjata kokonaisuuksia niin että urheilija kehittyy ominaisuuksiensa mukaisesti. Valmentaja on urheilijan riskienhallintapäällikkö, ts. henkilö jonka pitäisi huomata urheilijan kehitystä mahdollisesti uhkaavat karikot joita voi olla ylikunnot, loukkaantumiset, psyykkiset esteet tai vaikka muusta elämästä aiheutuvat stressitekijät jotka ovat kehityksen esteenä tai rajoitteena.

Valmentaja näyttää urheilijalle vain suuntaa, lopullinen vastuu tavoitteiden saavuttamisesta on urheilijalla itsellään. Toimiva valmennussuhde on oltava pitkäaikainen, koska kestää aikaa ennen kuin valmentaja oppii riittävästi tuntemaan urheilijan ja tämän kehitykseen vaikuttavat tekijät. Valmentaja on myös henkilö jonka tehtävänä on nostaa tarvittaessa kissa pöydälle ja todeta rehellisesti tosiasiat, urheilijan pitää voida luottaa siihen ettei asioita peitellä tai kaunistella. Hyvä valmentaja myös tietää että kaikella on aikansa ja jossain välissä täytyy astua syrjään, jotta tilalle saadaan uusia ajatuksia ja ärsykkeitä jotta kehitys olisi jälleen mahdollista.

Urheilijan tehtävänä on keskittyä sataprosenttisesti jokaiseen harjoitukseen, valmentajan silmän pitää kantaa kauemmaksi, miltä tekeminen on näyttänyt viimeisen kuukauden tai mikä on muuttunut kuudessa kuukaudessa? Valmentaja on useimmiten se henkilö joka suunnittelee harjoitusohjelmat ja laatii kauden harjoitussuunnitelmat. Kokeneemmilla urheilijoilla vastuuta päivittäisestä ohjelmoinnista voi hyvin antaa urheilijalle itselleen, esim. huippunostaja Tatiana Kashirinan valmentaja tekee viikkosuunnitelmat ilman merkattuja painoja, nostaja päättää ne itse päivän fiiliksen mukaan.

Urheilijan oma fokus on kiinni jokapäiväisessä tekemisessä, rinnalle tarvitaan valmentaja joka katsoo koko kehityspolkua ja osaa tehdä tarvittavia muutoksia joilla kehitystä optimoidaan, korjataan virheitä tai vältetään riskejä. Valmentaja ei ole urheilijan pomo eikä alainen, vaan työpari, jonka kanssa yhdessä edetään kohti tavoitteita. Luottamuksellisen suhteen rakentaminen vaatii sosiaalista kykyä, yksilöllistä kohtaamista ja luottamuksellista ilmapiiriä jotta urheilija – valmentaja- suhde olisi ylipäätään mahdollinen. Urheilijalla itsellään on aivan yhtä paljon vastuuta valmennussuhteen onnistumisesta kuin valmentajallakin, molempien on ymmärrettävä oma roolinsa ja vastuualueensa ja työskenneltävä yhdessä sovittujen käytäntöjen mukaan toistensa panosta kunnioittaen.

Treenikaveri on tärkein jokapäiväiseen harjoitteluun kuuluva henkilö. Itse uskon ettei kilpaurheilussa menestyminen ylipäätään ole mahdollista ilman oikeanlaista ryhmää missä treenataan. Hyvän treenikaverin kanssa joutuu ottamaan pientä kisaa mikä pakottaa kehittymään, huipulle voi päästä ainoastaan treenaamalla toisten samanlaisten kanssa. Treenikaverin ja ryhmän merkityksen voi hyvin nähdä myös aikuisien harrastajien joukossa, kaikki venyvät ja kehittyvät optimaalisesti silloin kun ryhmässä on hyvin motivoituneita suunnilleen samalla tasolla olevia nostajia. Valmentaja treenikaverina on sen sijaan vähän hankala suhde, silloin valmentaja ei pysty tarkkailemaan kokonaisuutta ja joutuu jakamaan huomiota omaan treeniin keskittymisen ja urheilijan välillä, tässä valmennussuhde väistämättä kärsii.

Meiltä Punttipossuista ei saa PT palveluita, urheiluvalmennusta meiltä sen sijaa saa sekä treenikavereita. Meidän tapa toimia sopii sellaisille urheilijoille tai harrastelijoille jotka ovat jo tottuneet itsenäiseen systemaattiseen ja tavoitteelliseen harjoitteluun. Jokaisella Punttipossulla tulee olla päämääränä nostaa enemmän rautaa ja kehittyä eteenpäin omien henkilökohtaisien ominaisuuksiensa ja kykyjensä rajoissa.