Avainsana-arkisto: periodisointi

Ikääntyminen ja voimaharjoittelu

Tällä kertaa pohdin artikkelissa ikääntymisen vaikutusta voimaharjoitteluun. Olen itse 43v ja koko ikäni harrastanut aktiivisesti eri lajeja, treenaan edelleen aktiivisesti ja haluan kehittyä niissä asioissa mitä teen. Kaltaisiani jo pikkuhiljaa ikääntyviä harrastajia on valtaisa joukko mistä kertoo jo painonnoston Masters kisojen valtaisa suosio. Ikä alkaa vaikuttaa harjoitteluun eri muodoissaan jo kolmekymmpisestä saakka, miehillä lihasmassa- sekä voimatasot alkavat laskea ilman harjoittelua jo 25 vuotiaasta ja naisilla käytännössä jo esimurrosiästä saakka. Keskityn tässä artikkelissa eri ikävaiheiden välillä 30 – 60 erityisvaatimuksiin voimaharjoittelussa huomioiden ennen muuta sellaiset henkilöt jotka ovat olleet aktiivisia liikunnan harrastajia jo aiemmin. Jos elämäntavoissa on takana luja putki rilluvuosien, kuten Frederik aikoinaan lauloi tai jos hiiren kliksuttelu on ollut viikon liikunta-annos jo vuosia, on virheiden korjaaminen myöhemmin todella vaikeaa. Liikunnasta on aina hyötyä, mutta jos vasta viisikymppisenä herää muistelemaan miten kivaa oli nuoruudessa kirmata eri lajeissa, on todennäköistä että vaikeammat ja vaativammat lajit joutuu unohtamaan. Toisenlaisilla elämänvalinnoilla sensijaan on hyvin kauaskantoisia vaikutuksia.

Jatka lukemista Ikääntyminen ja voimaharjoittelu

Harjoitusohjelmat 3. – Action

Se mikä erottaa painonnoston harrastebodailusta on systemaattinen tulosten tavoittelu. Harjoittelua ei ole tarkoitus tehdä pelkällä mutu tuntumalla eikä fiilis pohjalta, vaan kaikella tekemisellä tulisi olla jokin järkevä perusteltavissa- ja mitattavissa oleva tarkoitus joka tähtää mahdollisuuteen saada isompia romuja nostettua. Jatka lukemista Harjoitusohjelmat 3. – Action

Harjoitusohjelmat, osa 2. Lisää kierroksia!

Tämä postaus on jatkoa  ”Painonnoston harjoitusohjelmat”  -artikkelille.

Mitä sitten kun tekniikkaa on jo hierottu ja haluaisi saada tankoon lisää kiloja?

Samoja asioita samalla tavalla päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen, näin ei rakenneta tuloksellista harjoitusohjelmaa. Toki perusasiat on syytä pitää mielessä, kuten että laji ei ole voima- vaan painonnosto, mutta kehitys vaatii säännöllisin väliajoin uusia ärsykkeitä. Lihaksisto, hermosto ja mieli tottuu nopeasti ja harjoittelun teho alkaa taantua ilman muutoksia. Jatka lukemista Harjoitusohjelmat, osa 2. Lisää kierroksia!