Punttipossujen vuosi 2014

Punttipossut ei ole pelkästään blogi, vaan painonnostoseura Helsingissä. Pyrimme siihen, että aktiivisesti urheilevat aikuiset pääsevät hiomaan painonnoston tekniikkaa ja kehittymään nostajina. Koemme, että on tärkeää tarjota aikuisille nostajille tilaisuus treenata yhdessä ja kannustaa näin aktiiviseen painonnoston harrastamiseen. Harrastaminen voi olla tavoitteellista kilpalavalle saakka tai kehittymistä paremmaksi nostajaksi. Toistaiseksi meillä ei ole riittävästi osaavia valmentajaresursseja juniorivalmennukseen, mutta uskomme, että seurastamme kasvaa tulevaisuudessa osaavia ohjaajia, jotka mahdollistavat uusien tulevaisuuden nostajien valmennuksen.

Jatka lukemista Punttipossujen vuosi 2014

Voimaa vai nopeutta?

Johdanto

Painonnostajan tavoitteena on saada nostettua mahdollisimman paljon rautaa päänsä päälle. Tämä lähtötilanne jo asettaa tietynlaiset raamit sille millaista voimaa painonnostaja tarvitsee, ei riitä että vain näyttää isolle ja vahvalle.  Toisaalta koska tanko painoineen pitää saada juuri päänpäälle, ymmärretään että suoritus vaatii tangolle mahdollisimman suurta kiihtyvyyttä.

Suomi on aina ollut kaikenlaisten penkkaajien, voimamiesten ja kivenmurikan kantajien luvattu maa, mutta vaikka (hidasta)voimaa olisi, jos riittävää räjähtävyyttä ei löydy, ei tangolle tule tarpeeksi kiihtyvyyttä ja nosto epäonnistuu.

Jatka lukemista Voimaa vai nopeutta?

Volyymitreenin vaikutukset

Tämän harjoitusjakson on toteuttanut 29 -vuotias nainen, treenitaustaa painonnostossa noin 3-4 vuotta.

Lähtötilanne oli erilainen tähän treenirytmiin siirtymisessä – olin ollut sairaana kaksi kuukautta, sitkeä flunssa. Olin noin kolme viikkoa treenaillut fiiliksen mukaan – pääpaino oli saada koordinaatio takaisin tempaukseen, työntöön, kyykkyihin ja punnerruksiin. Painot sopivia ja toistot / sarjat aika pitkälle fiiliksen mukaan.

Jatka lukemista Volyymitreenin vaikutukset

Punttipossujen toimintaperiaate

Punttipossujen toimintaperiaate

Punttipossujen toiminta on suunnattu yli 18 vuotiaille jo voimaharjoittelua omatoimisesti tekeville aktiivi- tai tavoitteellisille harrasteurheilijoille, joilla on halua siirtyä mukaan ohjattuun painonnoston harjoitteluun. Alle 18 vuotiaiden harjoittelusta sovitaan tapauskohtaisesti erikseen.

Painonnosto on laji joka vaatii älyä, pitkäjänteisyyttä ja keskittymiskykyä. Ei riitä että käy salilla veivaamassa sarjat tai että raudat saa vain jotenkin nousemaan vähän sinnepäin, harjoittelijan on oltava kiinnostunut analysoimaan oman suorituksensa jokainen vaihe ja kehittämään omaa nostotekniikkaansa.  Laji sopii pitkäjänteisille ja kärsivällisille ihmisille, jotka jaksavat paneutua yksityiskohtien hiomiseen.

Jos etsit hauskaa harrastusta, kivaa ajanvietettä tai et muuten ole halukas harjoittelemaan myös omatoimisesti tai panostamaan omaan kehitykseesi, ei Punttipossut tai painonnosto ylipäätään luultavasti sovellu sinulle. Punttipossut on yhteisö, missä jokainen pyrkii jatkuvaan fyysiseen, psyykkiseen ja taidolliseen kehitykseen. Painonnostoa harjoitellaan meillä tosissaan ja tavoitteellisesti, ei vähän sinnepäin mukavasti jumppaillen. Kehittyäkseen jokainen Possu joutuu epämukavuusalueelle ja rikkomaan entisiä rajojaan, kehitys ei koskaan tapahdu ilmaiseksi ilman kovaa työtä.    Jatka lukemista Punttipossujen toimintaperiaate

Nopeusharjoittelu osana tekniikan opettelua

Artikkeleissa on ollut vähän taukoa johtuen kiireistä, kuukauden kevätflunssasta ja kaikesta mahdollisesta, mutta aktivoidutaan jälleen tälläkin osa-alueella.

Painonnostosuorite lepää pitkälle räjähtävän voiman sekä kuorman vastaanottavan staattisen voiman varassa. Näiden kahden voimasuoritteen välissä on kuitenkin edellisistä merkittävästi poikkeava, ei niinkään voimasta, vaan nopeudesta riippuvainen elementti, eli tangon alle meno. Jatka lukemista Nopeusharjoittelu osana tekniikan opettelua

Harjoitusohjelmat 3. – Action

Se mikä erottaa painonnoston harrastebodailusta on systemaattinen tulosten tavoittelu. Harjoittelua ei ole tarkoitus tehdä pelkällä mutu tuntumalla eikä fiilis pohjalta, vaan kaikella tekemisellä tulisi olla jokin järkevä perusteltavissa- ja mitattavissa oleva tarkoitus joka tähtää mahdollisuuteen saada isompia romuja nostettua. Jatka lukemista Harjoitusohjelmat 3. – Action

Painonnoston opetusta aikuisille