Helsingin Sanomien yleisönosastolla kysellään lasten liikunnan ilon perään (HS 18.8.2015) kilpaurheilun puristuksessa. Itse esittäisin saman kysymyksen, eli mihin tarvitaan lasten ja nuorten huippu-urheilua, millaiseksi lasken aina tulos- ja kilpaurheilun? Mielestäni lasten ja nuorten urheilu on tärkeää, mutta etusijalla pitäisi olla liikunnan ilo ja mahdollisuus kehittyä monipuolisesti eri lajeja harrastaen, ei pyttyjen ja pokaalien metsästys. Nuorisotutkimusverkoston tutkijoiden mukaan myöhään erikoistuminen, useiden lajien harrastaminen ja runsas ei-ohjattu liikkuminen johtaa usein huipulle paremmin kuin varhain vakavoituva urheileminen ja varhainen keskittyminen vain yhteen lajiin. No miten toimii suomalainen liikuntajärjestelmä? Täällä lajivalintaa pyritään aina vain aikaistamaan ja nuoria jopa kielletään harrastamasta useampaa lajia. Lajit eivät tee minkäänlaista yhteistyötä keskenään ja kilpaurheilu tuhoaa monipuolisuuden viimeistään viisitoistavuotiaana kun on pakko alkaa taistella paikasta valmennusryhmässä tai joukkueessa. Lopputuloksena on äärimmäisen ohut ja kapea huippu-urheilijoiden joukko ja itsensä kilpakentillä jo loppuunkuluttaneiden, entisten lupausten, nykyisten lopettaneiden armeija eri lajeissa.

Painonnoston kaltaisessa, jopa kymmenen vuoden ajan voimatasojen pitkäjänteistä kehitystä vaativassa lajissa, on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää lasten lähettämistä kansainvälisiin alle 15 tai alle 17 vuotiaiden arvokilpailuihin. Painoluokkalajina seurauksena on mm. kehittyvien nuorten painon vahtimiset ja pudotukset, jotka tuhoavat systemaattisesti orastavaa kehitystä. Helsingin sanomien artikkelissa (HS 9.8.2015) huippu-urheilijat kuvasivat otsikolla ’Taivaan ja Helvetin porteilla’ miten huippu-urheilu vie kropan ja psyyken äärirajoille, on aivan turha kuvitella ettei lasten ja nuorten huippu-urheilu olisi aivan yhtä totista ja kuormittavaa. Kynttilää poltetaan molemmista päistä ja koko urheilijan urapolkua ei ajatella kuin juuri seuraavaa kisaa tai kauden päätavoitetta varten. Nuorella urheilijalla jatkuva ykkösmaksimien haku ja kisapiikkaus syövät aikaa progressiiviselta harjoittelulta ja riittävältä harjoitusvolyymiltä, mikä heikentää pitkässä juoksussa kehitystä. Sama negatiivinen kehitys näkyy myös nostotekniikassa, johon ei enää ehdi panostaa kun jatkuvat uudet kisat painavat jo päälle. Harjoittelun määrää ja tehoa ei myöskään malteta kisahuumassa nostaa riittävän maltilla mistä lopputuloksena on rasitusvammakierrettä jo alle kaksikymppisenä. Kisaaminen on hyvä asia jo nuorella iällä, mutta onko arvokisaaminen? Miika Antti-Roiko totesi kerran omasta juniorivaiheestaan, että vielä alle kaksikymppisenä ei edes yritetty ulosmitata kerralla kaikkea tulospotentiaalia mitä olisi voinut, vaan edettiin pikkuhiljaa maltilla.

Seppo Evwaraye kuvasi ansiokkaasti Helsingin Sanomien artikkelissa (HS 16.8.2015) miten imago on urheilussa kaikki kaikessa, hänen mukaansa pitäisi miettiä enemmän taloudellista menestystä ja täyttää katsomot kuin mennä vain laji edellä. Asia osuu täysin ytimeen painonnoston kaltaisessa hyvin perinteisessä lajissa joka on jo lähes täysin hiipunut. Painonnostoliiton uusi puheenjohtaja Timo Kukkonen kiitteli juhlapuheessaan Nuorten u20 ja u23 kilpailuissa Helsingissä 16.8.2015 miten kilpailuihin osallistui ennätysmäärä osallistujia. Näin varmasti oli, mutta painonnoston laji-ihmisiltä on jäänyt melkein huomaamatta että lähes kaikki kasvu painonnostolavojen kisaajiin tulee Crossfit urheilun puolelta. Olen rehellisesti kateellinen CF Winter War- kisojen satapäisestä hurmioituneesta yleisöstä ja lajin aivan loistavasti onnistuneesta brändäyksestä. Kaikki nuoret tietävät mitä CF urheilu tai WOD:it on ja lajin harrastaminen on todella ’cool’, samaa ei voi sanoa painonnostosta, valitettavasti. Timo Kukkonen peräänkuulutti seurojen punttikouluja uusien harrastajien saamiseksi lajin pariin, näiden punttikoulujen perään on kuulutettu turhaan jo vuosia, se ei ratkaise painonnoston harrastajamääriä. Katse pitäisi suunnata pölyttyneen laji-imagon ja brändin suuntaan ja kysyä miksi on coolimpaa tehdä painonnostoa CF salilla kuin oikeassa painonnostoseurassa? Painonnostokisoja pitäisi saada ihmisten ilmoille ja nostajia esittelemään taitojaan niin että jopa joku ei vannoutunut laji-ihminenkin saattaisi huomata tapahtuman, ihan samaa mitä Seppo Evwaraye yritti artikkelissaan sanoa jenkkifutiksesta. Onneksi Porin Puntti-Karhut ovat tässä näyttäneet esimerkkiä ja vieneet kisat paikalliseen Prismaan. Ehdotan uudelle puheenjohtajalle että hän poikkeaa seuraavassa Winter War- tapahtumassa ja pohtii olisiko jotain tehtävissä.

Painonnostossa haikaillaan tarkasti valikoituneiden lahjakkaiden nuorien perään, kun salit pitäisi täyttää kaikentasoisilla ja ikäisillä harrastajilla. Yhteisenä nimittäjänä pitäisi olla vain kova halu treenamiseen ja lajin seuraamiseen, näin se homma pelaa CF saleillakin. Edellisissä painonnoston SM kisoissa YLE ei edes vaivautunut tuomaan kameraa paikalle, vaikka olivat jo samassa Pirkka hallissa kuvaamassa yleisurheilun halli SM kisjoja. On liian heppoinen selitys että media on kiinnostunut vain jos suomalainen edustaa vähintään olympia tasolla tai on mitalleilla arvokilpailuissa, kumpainenkaan edellisistä kriteereistä ei toteudu CF kilpailujen kohdalla eikä heillä ole edes lajiliittoa laji-imagoa rakentamassa. Niin vain YLE esitti WW 2015 kilpailuista hienon koostelähetyksen ja kilpailut näkyivät laajasti mediassa, olisikohan painonnostolla laji-imagon kohotuksen paikka?

Painonnoston harrastamisen siirtyminen pikkuhiljaa CF salien käsiin ei ole painonnoston tulevaisuudelle pelkästään positiivinen asia, vaikka laji-ihmiset jo salien nurkissa kuiskuttelevat CF:n olevan koko suomalaisen painonnoston pelastaja. Paras tietotaito ja osaaminen on painonnostovalmentajilla ja lajiseuroissa, CF on kestävyysurheilua jossa painonnosto on vain yksi osa-alue. Jo tällä hetkellä on todennäköisempää että lahjakas nuori tutustuu painonnostotekniikkaan ensin CF salilla ja vasta jos joku painonnostovalmentaja sattuu lahjakkuuden erikseen löytämään, pääsee oikeaan lajivalmennukseen. CF urheilu tarjoaa monipuolisuudellaan kyllä loistavat yleiskehittävät harjoitteet, mutta nostotekniikan hallitsemisessa ja painonnoston vaatimien lajiominaisuuksien kehityksessä jäädään helposti jälkeen, lahjakkuudet kehittyvät CF urheilijoiksi, eivät painonnostajiksi.